Virtain Kurjenkylän varhaishistoria
Kurjenkyläs förhistoria i Virdois

Kirjan alkuosa käsittelee kivi- ja pronssikautta sekä rautakauden alkua. Tässä osassa on laajat koko Suomea koskevat katsaukset.

Saamelaisaikaa ja erityisesti eräkautta on selvitetty poikkeuksellisen seikkaperäisesti. Kurjenkylän ja Alavuden Sapsalamminkylän saamelaisilla on ollut vilkkaat yhteydet toistensa kanssa. Eräkaudella ennen 1500-luvun puoliväliä kylä oli yläsatakuntalaisten, lähinnä lempääläisten, vesilahtelaisten ja pirkkalalaisten hallinnassa. Tämän jälkeen kylään tekivät kalastus- ja muita nautintamatkoja kangasalalaiset, oriveteläiset ja hämeenkyröläiset. Lopulta Kurjenkylä tuli vielä Etelä-Pohjanmaan vanhimpien asutusten nautinta-alueeksi. Näitä olivat jalasjärveläiset, nurmolaiset ja ilmajokiset. Kylä tuli Peräseinäjoen yhteyteen 1614 ja pysyi siinä vuoteen 1776 saakka. Kirjassa on runsaasti tietoja Peräseinäjoesta. Eräkauden yhteydessä on kerrottu Vesilahden Laukon kartanon Kurkien merkityksestä kylälle. Kurjenkylähän on Suomen viimeisen katolisen piispan Arvid Kurjen nimikkokylä. Eräkauden taloudesta: metsästyksestä, kalastuksesta ja kaskiviljelystä, on kirjassa hyvät tiedot.

Kurjenkylän omista hautausmaista ja ruumiiden kuljetuksesta sekä kirkkomatkoista, aina Isoonkyröön saakka, on kirjassa oma lukunsa.

Kylän vanhimmat talot ovat Kurki (1590), Leppänen (1590), Seinäjärvi (1690) ja Heikkilä (1706). Kirja sisältää näiden ja kylän 15 nuoremman kantatilan perustamiset ja talonhaltijat haltiusaikoineen sekä heidän sukuperätietonsa. Mukaan on otettu monet Kurjenkylän asutuksesta kertovat tarinat. Kylällä on ollut monipuoliset yhteydet Alavuden Sapsalamminkylään, joten siitä on kirjassa runsaasti historiallista tietoa.

Suomen sodasta on yleiskuvaus ja sen aika on selvitetty kyläläisten henkilökohtaisten kokemusten kautta. Sodasta ja asutuksesta kertovat tiedot on saatu Väinö Tuomaalan Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton sihteerinä tekemistä haastatteluista. Toisena lähteenä on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pitäjänkortistoja, joihin ovat keränneet muisteluksia Kurjenkylästä monet henkilöt. Muistelusten kautta on myös kerrottu kylän kulttuuriperinnöstä, joka on paljolti yhteistä Kihniön ja Parkanon kanssa.

Kirjan alussa ja lopussa on selvitykset kylän kirkollisesta ja maallisesta hallinnosta sekä niiden kehityksestä.

Början av boken behandlar sten- och bronsåldern samt begynnelsen av järnåldern. Den inkluderar vida översikter som gäller hela Finland.
Sametiden och speciellt erämarkstiden har utretts exceptionellt noggrant. I samband med erämarken har man berättat om den på Laukko herrgård boende Kurcksläktens betydelse för byn. Kurjenkylä har fått sitt namn efter Finlands sista katolska biskop Arvid Kurki. Erämarktidens ekonomi behandlas i ett eget kapitel.

Boken berättar om grundandet av byns 19 stamhemman samt innehavarna av hemmanen inklusive innehavartiderna samt deras börd. Också många berättelser om Kurjenkyläs bosättning ingår i boken. Byn har haft mångsidiga kontakter med byn Sapsalampi i Alavo, så boken har gott om historisk information om denna by.

Det finns en allmän beskrivning om Finska kriget och den tiden har beskrivits via bybornas personliga erfarenheter. Uppgifterna om kriget och bosättningen har fåtts från de intervjuer som Väinö Tuomaala gjort som sekreterare vid Södra Österbottens landskapsförbund. En annan källa är Finska Litteratursällskapets sockenkartotek, som innehåller personliga minnesberättelser från flera personer från Kurjenkylä. Via minnena har man också berättat om byns kulturtraditioner.

I början och slutet av boken finns utredningar om byns kyrkliga och jordiska administration samt utvecklingen av dessa.