Pohjanmaan kansannousu 1918/
Folkresningen i Österbotten 1918

Pohjanmaan kansannousu on aikalaiskuvaus vuodelta 1918 vapaussodan alusta ja Tampereen valtauksesta. Siihen eivät poliittiset suhdanteet ole vaikuttaneet.

Raskaasti olivat maailmansodan pitkinä ja pimeinä vuosina sorto ja mielivalta painaneet Pohjanmaan vapautta rakastavaa kansaa. Venäjän vallankumous (vallankaappaus) tosin vain hetkeksi kirvoitti kahleita. Kurittomasta sotilaslaumasta muodostui ennen pitkää painajainen, joka oli vähintään yhtä ahdistava kuin tsaarivallan aikuinen. Tämä seikka antoi uutta virikettä kauan salassa kyteneelle ajatukselle: kun vain koittaa sopiva hetki, niin me ajamme vieraat mellastelijat pois tästä maasta! Tuo ajatus kyti pohjalaisten rinnoissa, kasvoi päivä päivältä voimakkaammaksi ja sai heidät miehissä liittymään niihin suojeluskuntiin, joita pitäjiin kaikessa hiljaisuudessa perusteltiin kotien puolustukseksi. Ja kun sitten oman maan harhaanjohdetut sosialistien vaalilaumat rupesivat liittoon ja aseveljeyteen maan vihollisten kanssa, silloin ymmärsivät pohjalaiset, että hetki lähestyi, jona maassa oli toimeenpantava puhdistus sekä vieraat mellastelijat ajettava rajan taakse.

Näin kirjoitti Erkki Kivijärvi Pohjanmaan kansannousun alusta.

Kaarle Erkki Kivijärvi oli oululainen filosofian maisteri. Hän oli kirjailija ja lehtimies. Päätyönsä hän teki Helsingin Sanomien toimittajana ja toimitussihteerinä. Erkki Kivijärvi kirjoitti Suomen luetuimpiin lehtiin ja toimi lukuisten albumien ja kulttuurilehtien avustajana.

----

Folkresningen i Österbotten är en samtida skildring från 1918 om frihetskrigets början och intagningen av Tammerfors.

----

Kirjoittaja: Erkki Kivijärvi
Kustantaja: J Niemelän kirja Oy
Kieli: suomi
Sivumäärä: 160
Asu: kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi 2018
ISBN: 978-95268372-3-9

Hinta: 29 € (sis. alv. 10%)

Suojeluskuntapatsas